Vähän epätietoisena (onneksi en ollut ainut) siitä kuinka tämä kyseinen blogiteksti pitäisi kirjoittaa, esittelen tässä nyt lyhyesti oman aiheeni joka on kulttuuri,enimmäkseen teatteri, vaikka myös kiinnostus esimerkiksi valokuvamiseen on varmasti iso osa blogiani. En kirjoita tähän esittelyyn kolmea sivua siitä,miksi juuri teatteri on niin lähellä sydäntäni ja mistä tämä rakkaustarina on saanut alkunsa,sillä siinä on hyvä juttuidea myöhemmäksi.
Teatteri itsessään on laaja käsite, joka sisältää asioita historiasta nykypäivään ja ihmisiä laidasta laitaan. Minä kirjoitan asioista jotka ovat omasta mielestäni kiinnostavia. Aiheita ovat muunmuassa teatteri sekä tekijän että katsojan näkökulmista. Kriitikkona en ole pätevä, mutta teatteriarvosteluiltakaan ei vältytä. Omat haaveet, mielipiteet ja esikuvat toimivat kantavana voimana teksteissä eikä raastava ikävä lavalle varmasti helpota juttujen kirjoittamista ( vai helpottaako?) Myös erikoisemmat aiheet kiinnostavat allekirjoittanutta, esimerkkinä teatteri mielenterveyspotilaiden hoitomuotona sekä syrjäytyneiden apuna.
Täytyy olla hullu jotta voi tehdä teatteria ja se varmasti tulee paistamaan teksteistä läpi.Joten yli-innostuneista teksteistä ja sanallisista pyrähdyksistä suuri anteeksipyyntö jo etukäteen. Juttua tulee varmasti aiheesta ja sen vierestä. Hiphei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti