Tänään pääsimme journalisti toverien kanssa tutustumaan Taidemuseon muotokuvanäyttelyyn. Itselläni odotukset eivät olleet suuret,vaikka ei minulla myöskään ole mitään taidenäyttelyitä vastaan. Näyttely kuitenkin osoittautui hyvinkin mielenkiintoiseksi. Yleisesti seisoskelu paikallaan ei kuulu lempi puuhiini, mutta muutama työ kolahti kovaa ja suunnitelmat niiden ostamisen rahoittamiseen pyörivät vilkkaasti päässä. Näyttelystä syntyi kolme itselleni erityisen läheistä teemaa: yksinkertaisuus, tavallisuus ja valokuvaus.
YKSINKERTAISUUS
Ensimmäinen teos joka meille kierroksella esiteltiin oli Sampsa Sarparannan maalaus Ammutaanhan hevosiakin. Nimi herätti heti mielenkiintoni, olen nimittäin nähnyt kyseistä nimeä kantavan näytelmän. Itse taulu oli laajalta alalta vai tyhjä harmaa kanvaasi,jonka keskellä oli tavallinen ja vaatimaton lapsen henkilökuva. Pidin siitä että taulu itsessään ei kertonut mitään mistään ja samalla siinä oli kaikki mitä tarvitsi, kun ideana oli kuvata lama-ajan vaatimattomuutta. Kiva pieni yksityiskohta oli myös se, että kuvassa oleva lapsi oli itse taiteilijan oma tytär.
VALOKUVAUS
Minulle hyvin tärkeä taiteenmuoto on valokuvat,niin katsojana kuin kuvaajana. Hölmönä ajattelin, että näyttely koostuisi vain maalaustaiteesta,joten valokuvat olivat positiivinen yllätys. Erityisesti Anni Hanenin valokuva kaapin päällä nukkuvasta pojasta painui mieleen. Pidin kuvasta osittain samasta syystä kuin edellisestäkin; täysin valkoinen huone ja keskelle aseteltu henkilö toivat kuvaan yksinkertaista kauneutta. Myös se,että Hanen ei muokkaa kuvia lainkaan ottamisen jälkeen, oli hyvin arvostettava elementti. Oma mielenkiinnon kohteeni valokuvauksessa on lapset juuri heidän arvaamattomuutensa ja rehellisyytensä takia, joten kuva oli hyvin inspiroiva.
TAVALLISUUS
Vastoin näyttelyn ideaa,joka oli tuoda nähtäville jotain täysin erilaista, lahtelaistaiteilija Aaro Matinlaurin kolme teosta olivat hyvinkin maanläheisiä ja tavallisia. Kuvissa oli kolme täysin tavallisen näköistä miestä joiden mittasuhteita oli venytetty. Teosten hienous oli se, että ne näyttivät pelkiltä lyijykynäluonnostelmilta tavan tallaajista arkisena päivänä, ja silti ne olivat taidetta, Itse abstraktista taiteesta mitään ymmärtämättömänä, tällainen konkreettinen taide miellytti silmää kovasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti