Huh, pitkä aika edellisestä blogitekstistä, täytyy varmaan tsempata
tämän asian kanssa. Viime viikkojen tapahtumista on paljon sanottavaa ja
toisaalta ei yhtään mitään. Luottamus omaan itseen ja tekemiseen alkaa hiipiä
takaisin, kiitos ihmisten. Ikävä teatterille on ollut raastava, mutta koulu
tasapainottaa tätä osaltaan. Itsensä ilmaisua sekin, tyylilaji vain vähän
erilainen.
Liekö sitten herra Iso Herra tuolla ylhäällä kuullut valitukseni vai
mitä on käynyt, mutta tänään sain kuitenkin kyselyä elämäntilanteestani
ohjaajaltamme. Suunnitelmissa olisi lämmittää viime kevään näytelmä uudestaan
ja suunnata jo kahtena vuonna perinteeksi tulleille teatterifestivaaleille.
Ensireaktio: luojan kiitos. Tämän hetkinen olotila: en pysty. Produktio ja
pääroolin esittäminen oli henkisesti uuvuttavaa. En muista mitään. En pysty.
Muista Sara kuinka piippuun itsesi vedit keväällä.
Joku saattaisi siis kutsua tyhmänrohkeaksi, itse väitän että veri vetää
lavalle lähdin minne suuntaan tahansa.
'' Mitään en muista enkä varmaan osaa, mutta mukana
ollaan, kimpassa syteen tai saveen eiks jea? T. Sara ''
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti